BoostECO Veturi Roadshow Kuopio 3.9.2025
|

Yhteistyö keskiöön Business Finlandin Veturi Roadshow’ssa Kuopiossa -energiaklusterin innovatiiviset jäsenyritykset kippareina

BoostECO isännöi Veturi Roadshow -tapahtumaa 3. syyskuuta Savonian kampuksella Kuopissa. Päävieraina olivat Nokia ja ANDRITZ Oy, kaksi merkittävää Veturi-yritystä, joiden ohjelmat vievät suomalaista huippuosaamista maailmalle. Energiaklusteritiimistä edustusta oli myös paikalla Savonia-ammattikorkeakoulusta sekä Navitas Kehitys Oy:ltä. Tapahtuman tavoitteena  oli tuoda yhteen alueen yrityksiä, kehittäjäorganisaatioita ja asiantuntijoita. Päivän aikana korostui vahva viesti: yhteistyö on avain kestäviin ratkaisuihin, uusiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kasvuun.

ANDRITZin BioCircleToZero – kohti kestävämpää metsäteollisuutta

Yksi päivän kohokohdista oli energiaklusterimme jäsenyrityksen ANDRITZ Oy:n esitys BioCircleToZero-ohjelmasta, joka tähtää metsäteollisuuden resurssitehokkuuden parantamiseen kehittämällä sellu- ja bioprosessointilaitoksia. Näissä laitoksissa nykyisin hukkaan menevät sivuvirrat ja biogeeninen CO₂ muutetaan korkea-arvoisiksi, kestäviksi biotuotteiksi. Business Finland rahoitus hankkeelle on 10 miljoonaa euroa. (https://www.andritz.com/newsroom-en/pulp-paper/2025-03-26-veturi-group)

Tavoitteina ohjelmalle ovat:

  • Biotuotteiden arvon kaksinkertaistaminen tuotettua sellutonnia kohti
  • Nollapäästö- ja nollajäteprosessit
  • Yli 100 toimijan innovatiivinen ekosysteemi, joka tukee kestävää metsäteollisuutta ilman metsähakkuiden lisäämistä

Nokia rakentaa turvallista ja tehokasta digitaalista tulevaisuutta

Nokia esitteli Veturi-ohjelmansa, joka keskittyy teollisen metaversumin, energiatehokkuuden ja kyberturvallisuuden kehittämiseen. Tavoitteena on mahdollistaa turvallinen, skaalautuva ja energiatehokas tulevaisuuden internet, joka yhdistää fyysisen ja virtuaalisen maailman uusilla tavoilla.

Yhteistyöstä käytäntöön – paikalliset esimerkit ja tukirakenteet esillä

Tapahtumassa esiteltiin myös vaikuttavia paikallisia yrityksiä, kuten BioSO4 ja Funlus, jotka osoittavat, miten alueellinen yhteiskehittäminen voi johtaa myös kansainvälisesti skaalautuviin ratkaisuihin. Lisäksi tapahtumassa esillä olivat tapahtumaa isännöimä BoostECO-kehittämispalvelu ja Kuopio Water Cluster sekä TechSavo -hanke.

Yhteistyö jatkuu – katse alkuvuoteen 2026

Klusterin jäseniltä on odotettavissa lisää kiinnostavia Veturi-avauksia jo lokakuun 2025 aikana, josta jatkoa saamme BoostEcon isännöimänä Veturi Roadshow -tapahtumassa Varkaudessa helmikuussa 2026. Energiaklusterimme jäsenyritys Sumitomo SHI FW on tuolloin tapahtuman päätähtenä Veturi-ohjelmallaan. Tapahtuman tarkempi sisältö ja aikataulu julkaistaan Pohjois-Savon energiaklusterin kanavissa vuoden loppuun mennessä. Business Finland on myöntänyt 10 miljoonan euron rahoituksen Sumitomon veturihankkeelle. https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/tiedotteet/2025/uusi-veturiyritys-sumitomo-shi-fw-tavoittelee-suomen-energiahuoltovarmuuden-kasvattamista

Ohjelman nimi on NZEE – Net Zero Energy Ecosystem, ja sen tavoitteena on kehittää ratkaisuja energiajärjestelmien päästöjen vähentämiseen. NZEE-ohjelma tähtää uudenlaisen, tehokkaan ja vähäpäästöisen energiajärjestelmän rakentamiseen yhdessä yritysverkoston kanssa. ”Tämä tarjoaa merkittäviä yhteistyömahdollisuuksia erityisesti energia-alan ja prosessiteollisuuden toimijoille. Tervetuloa mukaan verkostoihin!”, toteaa toimialapäällikkö Kirsi Kinnunen, Navitas Kehitys Oy:ltä.

Pohjois-Savon Energiaklusteri- hankkeen toteutusaika on 1.10.2022-31.3.2026 ja hanke saa Euroopan unionin osarahoitusta Pohjois-Savon liitolta, jonka lisäksi rahoittajina ovat alueen kunnat, kaupungit ja yritykset. Hankkeen päätoteuttajana toimii Varkauden kaupungin kehitysyhtiö, Navitas Kehitys Oy ja osatoteuttajina Savonia-ammattikorkeakoulu Oy sekä Savon Koulutuskuntayhtymä.

Lisätietoja:

Kirsi Kinnunen, Toimialapäällikkö, Pohjois-Savon Energiaklusteri

puh. 044 794 9704

kirsi.kinnunen@navitas.fi

Samankaltaiset artikkelit